Hoivaköyhyys lisääntyy ja vanhuspalveluiden saatavuudessa on suuria puutteita. Hallitus on romuttanut perusterveydenhuollon ...
Palvelualojen työnantajat Palta on hylännyt sovintoehdotuksen elokuva- ja tv-alan työriidassa. Palta kertoo, että ...
Useat mediat uutisoivat tänään, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman ...
Vierailua isännöi presidentti Alexander Stubb yhdessä puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa. Jo eilen kuninkaalliset ...
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) on noussut Suomen aktiivisimmaksi lobbaajaksi, kun asiaa tarkastelee ...
S-Pankki kertoo sen tekstiviestivahvistuksissa havaitun häiriöitä, eivätkä tekstiviestit välttämättä tule perille.
Israel saattaa katkaista sähkön Gazasta keinona painostaa äärijärjestö Hamasia. Asiasta on kertonut pääministeri Benjamin ...
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Viittaan julkiseen kommentointiin esimerkiksi Ylen Pohjois-Karjalan uutisissa, jossa palvelujohtaja Tarja Hallikainen esitti, ...
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak on valittu Nordic West Office -konsulttiyhtiön ...
Poliisi sai tiedon Nuottasaaressa Stora Enson työmaalla tapahtuneesta työtapaturmasta maanantaina alkuillasta. Paikalla ...
Pohjois-Karjalan Kontiolahdella helmikuussa tehdyistä puukotuksista epäilty mies on kuollut, kertoo Itä-Suomen poliisi.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results