News

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen pyynnöstä Oulun kaupungin alueella sijaitsevalle Onkamonojalle tehtiin kalataloudellinen kunnostussuunnitelma loppuvuodesta 2024. K&K Ympäristökunnostukset Oy ja Pohjo ...
Kiiminkiläinen Leena Kontio sai tyttärensä Marin 19-vuotiaana. Mari sai esikoisensa Amandan saman ikäisenä. Tällä viikolla ...
Eläkeliiton Pohjois-Pohjanmaan piirin karaoken pohjoinen karsintakilpailu käytiin Alakylän Toivolassa viime viikonloppuna.
Näin videon, jossa kerrottiin, kuinka lapsi oli kysynyt isältään: ”minkä kokoinen Jumala on?” Tähän isä vastasi: ”katso tuota ...
Iin kunnanhallitus valitsi Valtarin koulun uudisrakennuksen rakennusurakkaan liittyvään neuvottelumenettelyyn kolme vertailussa eniten pisteitä saanutta urakoitsijaa. Eniten pisteitä saivat Skanska Ta ...
13.4.2025 valittiin taas kunnanvaltuustot kaikissa Suomen kunnissa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Äänestysprosentti jäi ...
Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piiri esittää huolensa kotona asuvien ikääntyneiden pärjäämisestä. Laitoshoitopaikkoja on vähennetty jo paljon ennen hyvinvointialueiden perustami ...
Keväällä perhoset heräävät talvihorroksesta. Kevään ensimmäisten lämpimien säiden aikana Osmo Siika-aho bongasi keltaisen ...
Ympäristöministeriö valmistelee uusia luonnonsuojelualueita koskevia säädöksiä, joihin mahdollisesti sisällytetään ...
Iin Pahkakosken yhteismetsän alueella ennallistetaan metsäojitettua Hetesuota. Iso Orastinjärven ja Nauruanojan välissä sijaitseva noin 190 hehtaarin kokoinen Hetesuo oli alun perin lähes kokonaan avo ...
Iissä juhlittiin lauantaina Las Vegasin World Pizza Games -kilpailusta MM-kultaa tuonutta Katja Körkköä ja pronssimitalisti ...
Iin kunnan yhdyskuntajohtajaksi on valittu rakennusinsinööri Johanna Vakkuri. Kunnanhallitus valitsi Vakkurin virkaan ...